top of page
1aaaa1.jpeg

Aarikka valmistaa jättikokoista pässiä Helsingin Taidehalliin syksyllä avautuvaan näyttelyyn


Vuosi 2023 on ikonisen pässin 50-vuotisjuhlavuosi. Kuva: Aarikka.

Helsingin Taidehallissa nähdään syksyllä Kaija Aarikan elämäntyötä esittelevä suurnäyttely. Muotoilijana Kaija Aarikka oli rohkea ja kokeilunhaluinen, ja näyttely tarjoileekin klassikoiden lisäksi runsaasti löytämisen riemua.

Arkiston aarteiden lisäksi Taidehallissa nähdään myös jotain uutta – näyttelyn yhteistyökumppanina toimiva Aarikka Oy tuottaa näyttelyyn henkilöauton kokoisen pässiveistoksen. Kaija Aarikan designklassikko ja kotimaisen käsityön taidonnäyte Pässi-veistos syntyi suomalaisen sisun symboliksi.


...Noin 1 200 kg painava ja 1,7 m korkea jättipässi valmistetaan juhlavuoden kunniaksi ja se saa arvoisensa ensiesiintymisen Kaija Aarikan näyttelyssä Taidehallilla. Myöhemmin jättipässi siirretään yrityksemme tiloihin Raisioon”, sanoo Aarikan toimitusjohtaja Riia Sandström.


Nykyään pässi poseeraa muun muassa Aarikan hopeakoruissa ja juhlavuoden kunniaksi Pässi tulee koristamaan myös kodinsisustuksen tuotteita.


”Vuonna 2019 valmistimme ensimmäiset Pässi-hopeakorut, oodina suomalaiselle Pässille. Ensimmäisenä halusin tuotteistaa ikonisen Pässin sormukseen ja rannekoruun. Tämän vuoden syksyllä julkaisemme vielä Pässi-kuusenkoristeet sekä uuden Pässi-horoskooppirannekorun, jonka kuvat Pauliina Aarikka on piirtänyt”, Sandström lisää.


Kaija Aarikka -näyttely on esillä 9.9.2023–7.1.2024 Helsingin Taidehallissa. Näyttely toteutetaan yhdessä Kaija Aarikan perillisten kanssa, ja sen kuraattorina toimii Taidehallin näyttelypäällikkö Eeva Holkeri.

“Taidehallin näyttely on kunnianosoitus Kaijan monipuoliselle uralle, unohtamatta hänen perustamansa Aarikka-yhtiön tarinaa. Olemme iloisia, että voimme tehdä luovaa yhteistyötä Aarikka Oy:n kanssa, joka hienolla tavalla pitää yllä Kaijan muotoilun henkeä ja perintöä”, sanoo Helsingin Taidehallin toimitusjohtaja Nina Toppila.

Aarikka Oy on Kaija Aarikan vuonna 1954 perustama puisiin koruihin ja kodin tuotteisiin erikoistunut designbrändi. Aarikka-tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan pääosin Suomessa käsityönä.

--

bottom of page