Amox Rexin avautuva Generation 2023 -triennaali antaa tilaa todella nuorten taiteilijoiden töille

Nuorten näyttelyt ovat yleisiä, mutta Generation-triennaalista erityisen tekee se, että siihen osallistuvat taiteilijat ovat todella nuoria. Näyttely esittelee 15–23-vuotiaiden taiteilijoiden töitä, joiden teokset nostavat esiin teemoja luonnon tilasta, identiteetistä, itseilmaisusta sekä digiuupumuksesta. Näyttely on esillä 29.3.-20.8.
Näyttely antaa tilaa nuorten katseelle ja on museomaailmassa poikkeuksellisen nopea reaktio viime vuosiin, sillä teokset on syntyneet aikamme suurten ja järkyttävien tapahtumien aikana ja keskellä.
“Joka kolmas vuosi pääsemme tutustumaan uuden sukupolven taiteilijoiden tarinoihin ja näkökulmiin. Tuntuu merkittävältä antaa tämä tila nuorille tekijöille”, näyttelyn kuraattori Anastasia Isakova sanoo.
Generation 2023 -näyttelyn nuoret taiteilijat kääntävät katseemme ihmisen ja luonnon väliseen yhteiseloon ja kaupunkitilassa olemiseen. Teoksissa näkyvät myös maailmanlaajuisen pandemian aiheuttamat tuntemukset ja mielenterveys, muisti, kulttuuri- ja sukupuoli-identiteettien tarkastelu sekä ulkonäköön liittyvät normit ja niiden kyseenalaistaminen. Näyttely on monipuolinen myös tekniikoiltaan: mukana on maalaus-, valokuva-, tekstiili-, media- ja esitystaidetta, taidegrafiikkaa ja kuvanveistoa.
“Monet taiteilijoista tutkivat eri tyylejä ja materiaaleja. Perinteisempiä tekniikoita yhdistetään rohkeasti esimerkiksi tekoälyyn tai 3D-tulostukseen", kertoo näyttelyn toinen kuraattori Krista Mamia.
Teosehdotuksia näyttelyyn tuli yhteensä 1004. Intohimoisista ja tasokkaista hakemuksista raati on valinnut mukaan näyttelyyn 50 taiteilijaa ja työparia.
Raatia johti koreografi ja ohjaaja Ima Iduozee, ja siihen kuuluivat edellisen Generation 2020 -näyttelyn taiteilijat Anna-Karoliina Vainio ja Alex Luonto, Amos Rexin museonjohtaja Kai Kartio sekä näyttelyn kuraattorit Anastasia Isakova, Krista Mamia ja Laura Porola.
Amos Rex (Mannerheimintie 22-24, Helsinki) on taidemuseo, joka esittelee tilallisesti rakentuvia, elämyksellisiä ja usein teknologisesti kokeellisia näyttelyitä nykytaiteilijoilta ja heidän modernistisilta edeltäjiltään.
--