top of page
1aaaa1.jpeg

Daniel Steegmann Mangrané luo Kiasmaan taideympäristön, jonka voi kokea kaikilla aisteilla


Daniel Steegmann Mangrané, Villiintynyt ajatus, 2020. Teoksen valokuvat on otettu Brasilian itärannikolla Mata Atlântican sademetsässä, joka on yksi biologisesti monimuotoisimmista, mutta myös uhanalaisimmista sademetsistä maailmassa.

Daniel Steegmann Mangranén avautuva näyttely on laajin Pohjoismaissa nähty katselmus taiteilijan teoksiin ja hänen ensimmäinen esiintymisensä Suomessa. Teoksillaan taiteilija herättelee kyseenalaistamaan tapoja, joilla olemme tottuneet katsomaan maailmaa.


Taiteilija Daniel Steegmann Mangranésta museon pitää olla muutakin kuin tila, jonne esineitä kerätään ihanteellisiin olosuhteisiin suojaan ulkopuolella sijaitsevalta maailmalta. Museon pitäisi mieluummin tarjota paikka, jossa pohtia suhdetta planeettaan uusiksi. 

Daniel Steegmann Mangrané, 'A Leaf Shapes the Eye', 31.3.–10.9. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Barcelonasta kotoisin oleva ja vuodesta 2004 Rio de Janeirossa asunut Steegmann Mangrané (s. 1977) jahtaa hetkeä, jolloin näyttelykävijä lakkaa keskittymästä yksittäiseen teokseen ja alkaa havainnoida omaa kokemustaan tilassa. Keinona taiteilija käyttää valoja, värejä, makuja ja hajuja. Hän leikittelee mittasuhteilla ja kiinnittää huomion yksityiskohdilla. 


Kiasmassa 31. maaliskuuta avautuvassa näyttelyssä on esillä muun muassa piirustuksia, elokuvia, veistoksia ja ääniteoksia.

Kävijä pääsee kokemaan Kiasman 4. ja 5. kerrokseen levittäytyvän näyttelyn teoksia myös kehollaan, sen sijaan että vain katsoisi niitä. Esimerkiksi teoksessa Oranssit appelsiinit (2001) voi puristaa ja juoda appelsiinimehua oransseista, läpikuultavista seinistä rakennetussa paviljongissa. Appelsiinin tuoksu ja maku ovat tuttuja, mutta rajoitetun värispektrin vuoksi hedelmät ja mehu eivät näytä siltä, mitä odotamme. Raja teoksen ja ympäristön välillä liukenee, kuten monissa Steegmann Mangranén töissä.

Taiteilija pyrkii teoksillaan hämmentämään näyttelykävijän aisteja ja kyseenalaistamaan oletuksia. Häntä kiehtovat esimerkiksi kummitussirkat, jotka naamioituvat osaksi elinympäristöään. Mikä ensin näyttää videoteoksessa oksalta, osoittautuukin hahmoksi, kun se alkaa liikkua.

Luonto ja keinotekoinen kohtaavat taiteilijan teoksissa usein. Kasvien lehtiin on piirretty, leikattu ja heijastettu geometrisiä kuvioita. Hetken on epävarmaa, mikä on ihmisen tekemää ja mikä luonnon muovaamaa. Steegmann Mangranélle kyse ei kuitenkaan ole vastakohdista; ihminen on osa luontoa, ei siitä erillään tai sen yläpuolella. Lapsena biologin ammatista haaveilleelle taiteilijalle monissa teoksissa toistuva sademetsä toimii vertauksena siitä, miten kaikki maailmassa on linkittynyt yhteen.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Barcelonan Nykytaiteen museon (MACBA) kanssa. Näyttelyn ovat kuratoineet Kiasman vaihtuvien näyttelyiden pääkuraattori João Laia, MACBAn näyttelyiden pääkuraattori Hiuwai Chu ja Kiasman vaihtuvien näyttelyiden kuraattori Piia Oksanen.

Nykytaiteen museo Kiasma on osa Kansallisgalleriaa yhdessä Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseoiden kanssa.

--

bottom of page