top of page
1aaaa1.jpeg

Gösta Serlachiuksen taidesäätiön nykytaidekokoelma esitellään ensimmäisen kerran kirjamuodossa


Kuusi katsetta kokoelmaan esittelee Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmaan kuuluvia nykytaidehankintoja vuosilta 2010–2022. Kokoelman keskeisiä taiteilijoita ovat esimerkiksi Eija-Liisa Ahtila, Riiko Sakkinen, Ville Lenkkeri, Marita Liulia ja Elina Brotherus. Kirjan on toimittanut Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen.


Gösta Serlachiuksen taidesäätiö alkoi kerätä nykytaidetta 2010-luvun alussa, ja se on kartuttanut nykytaidekokoelmaansa suunnitelmallisesti mutta valikoidusti kotimaasta ja maailmalta. Serlachius-museoiden nykytaidekokoelmaan kuuluu tällä hetkellä yli viisisataa teosta. Kokoelmaa kartutetaan tasaisesti ja samojen periaatteiden pohjalta kuin vuorineuvos Gösta Serlachiuksen aikana.


Kuusi katsetta kokoelmaan – Teoksia Gösta Serlachiuksen säätiön nykytaidekokoelmasta, 2022. Kuvat: Parvs / Serlachius-museot.

Serlachius oli kiinnostunut Suomen kultakauden taiteesta ja vanhasta eurooppalaisesta taiteesta, mutta myös oman aikansa taiteesta. Serlachius loi pitkäaikaisia suhteita luottotaiteilijoihinsa, kutsui heitä Mänttään ja tilasi heiltä paljon teoksia. Tämä toimintamalli on jatkunut myös Gösta Serlachiuksen taidesäätiön nykytaiteen keräilyssä.


Kokoelmasta ja sitä esittelevästä kirjasta erottuvat muutamat taiteilijat, joilta säätiö on hankkinut merkittävän määrä teoksia ja joiden kanssa on tehty yksi tai useampia näyttelyitä.


Heitä ovat esimerkiksi Eija-Liisa Ahtila, Elina Brotherus, Ville Lenkkeri, Marita Liulia, Esther Shalev-Gerz ja Riiko Sakkinen. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö seuraa myös muutamien muidenkin taiteilijoiden uraa, ja teoskokonaisuuksia kartutetaan pidemmällä tähtäimellä.

Kirjoittajat: Leevi Haapala, Saara Hacklin, Veikko Halmetoja, Eeva Ilveskoski, Hanna Johansson, Maaretta Jaukkuri, Pilvi Kalhama, Laura Kuurne, Henna-Rosa Laine, Petra Lehtoruusu, Tomi Moisio, Harri Mäcklin, Tiina Nyrhinen, Lorella Scacco, Helena Sederholm, Pauli Sivonen (toim.), Tarja Talvitie, Jari Tamminen, Timo Valjakka.

--

bottom of page