top of page
1aaaa1.jpeg

Hämeenlinna sai uuden taidegallerian - Galleria Vanaja avautui hotelli Vaakunan yhteyteen


Ensimmäinen näyttely 'Ajan tuoma' on esillä vielä maaliskuun loppuun saakka. Kuvat: Hämeenmaa.

Hämeenlinna sai uuden gallerian Vanajaveden rantareitin varrella sijaitsevan hotellin yhteyteen. Matalan kynnyksen omatoimigalleriassa järjestetään kuukausittain vaihtuvia taidenäyttelyitä.


Hämeenlinnalaisen taiteilijan, Päivi Lartaman, luotsaama Galleria Vanaja on matalan kynnyksen omatoimigalleria Original Sokos Hotel Vaakuna Hämeenlinnassa.

"Galleria Vanaja on avoinna niin hotellin vieraille kuin ohikulkijoillekin. Se on uuden tyyppinen galleria, johon kuka tahansa voi mennä matalalla kynnyksellä. Ei tarvitse asioikseen lähteä, vaan voi vaikkapa Le Blasonissa illastamisen jälkeen tai juoksulenkin yhteydessä pysähtyä ihastelemaan näyttelyä", gallerian taidekoordinaattorina toimiva Päivi kertoo.


Piirustus, maalaus ja taidegrafiikka ovat aina liittyneet taiteilija Päivi Lartaman opintoihin ja myöhemmin myös työelämään.

Gallerian taidenäyttelyt vaihtuvat neljän viikon välein. Kysyntä on ollut niin vahvaa, että ensimmäinen vuosi on jo buukattu täyteen.

"...Vuoden 2024 kalenterin sivut ovat jo auki, joten kiinnostuneiden kannattaakin hakea mukaan jo hyvissä ajoin", Päivi sanoo.

Idea galleriaan lähti taiteilijoiden tarpeesta tilalle, johon voi hakea myös itseoppineet taiteilijat.

"Minä taiteilijana olin vailla tilaa, jossa saisin taidetta laajasti esille ja tiesin, että kysyntää tällaiselle gallerialle olisi. Suomessa on niin ammattikoulutuksen saaneita kuin paljon itseoppineitakin taiteilijoita. Kaiken tasoiset taiteilijat voivat hakea näyttelyaikaa Galleria Vanajaan."

Taidetta pinnan alta

Ensimmäisen näyttelyn Päivi avasi itse; Ajan tuoma -näyttely on esillä maaliskuun loppuun saakka. "Aloitin galleriatoiminnan omalla testinäyttelyllä. Näyttely käsittelee minuuden eri kerrostumia. Maalaan industrial-henkisiä abstrakteja maalauksia, joissa näkyy ajan tuoma patina. Taiteilijana minua kiehtoo rouheat, kuluneet ja iskuja saaneet pinnat."

Seuraava taiteilija on hyvinkääläinen Laura H. näyttelyllä Monet kasvot. Näyttely avataan yleisölle 9. huhtikuuta.

--

bottom of page