Helsingin ensimmäisen pormestarin Jan Vapaavuoren muotokuvan toteutti graffititaiteilija EGS

Helsingin pormestarina vuosina 2017–2021 toimineen Jan Vapaavuoren muotokuva paljastettiin torstaina 20.4. kaupungintalolla. Muotokuvan tekijä on taiteilijanimensä takana anonyyminä pysyvä EGS, joka on tullut tunnetuksi erityisesti graffititaiteestaan. Teos ripustetaan kaupunginhallituksen istuntosaliin.
Taiteilija EGSin mukaan lähtöajatus muotokuvan taustalla oli 'stadin kerroksia'. Se, että ihmiset ja kaupungit kasvavat ylöspäin ja molemmat muodostuvat päällekkäisistä kerroksista huomisen rakentuessa eilisen päälle. Muotokuvan syntyprosessissa oli lukuisia vaiheita, joihin voi tutustua teoksen osana olevan QR-koodin takaa avautuvalla videolla.
Teos yhdistää valokuvaa ja maalausta kankaille, jotka on taiteltu lomittain muodostamaan kokonaisen kuvan. Mitoiltaan teos on 119 cm x 89 cm (korkeus x leveys).
”Suurin osa tästä muotokuvasta ei ole näkyvissä. Maalasin prosessin aikana useita kankaita. Niihin syntyi kuvia ja viittauksia Helsingistä, jossa Vapaavuorikin on elänyt ja työskennellyt. Niissä on myös elementtejä siitä tulevaisuuden Helsingistä, jota Vapaavuori on luonnostellut. Kuten kaikissa projekteissa, niin tässäkin iso osa työstä jää piiloon. Uskon, että Vapaavuoren pormestarin työstäkin vain osa on tänään näkyvillä. Osa ehkä tulee näkyville vasta vuosien päästä. Osa ei koskaan. Myös meissä jokaisessa ihmisessäkin on omat yksityiset ja salaiset kerroksensa. Kaikki ei ole julkista tilaa”, taiteilija EGS toteaa.
Graffititaiteen asema vahvistui Vapaavuoren kaudella
Helsingin kaupungin rooli suhteessa graffitikulttuuriin on ollut moninainen. Vuosina 1998–2008 käynnissä oli Stop töhryille -kampanja, joka herätti runsaasti myös kritiikkiä. Jan Vapaavuoren pormestarikauden aikana graffititaide löysi kuitenkin tiensä jopa pormestarin työhuoneeseen ja luvallisia maalauspaikkoja toteutettiin eri puolille kaupunkia.
”... EGSiä ja minua yhdistää rakkaus Helsinkiin, kaupunkeihin, kaupunkikulttuuriin ja tietynlaiseen elämän rosoisuuteen. Teoksen syntyyn johtanut prosessi muodostuikin minulle hyvin henkilökohtaiseksi ja taiteilijan ohjaamana syvällisemmäksi kuin olin odottanut. Tästä yhteydestä syntyi ehkä uudenlainen tulkinta muotokuvataiteesta, mutta myös laadukas teos, joka täydentää mielestäni hienosti kaupunginjohtajien muotokuvien sarjaa”, Vapaavuori kertoo.
Anonyyminä taiteilijanimensä takana esiintyvä helsinkiläinen EGS (s. 1974) on Suomen kansainvälisesti tunnetuin ja yksi maailman verkostoituneimpiin kuuluva graffitimaalari. Noin 30 vuotta kestäneen uransa aikana EGS on työskennellyt yli 50 maassa. Viime vuosina EGS on häivyttänyt rajaa katu- ja galleriataiteen välillä sekä laajentanut työskentelyään veistoksiin ja puhallettuun lasitaiteeseen. Vuosien varrella hänen teoksensa ovat siirtyneet kaupunkiympäristöstä myös gallerioihin ja museoihin eri puolilla maailmaa.
Helsingin kaupunginjohtajien ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajien muotokuvaperinne ulottuu 1700-luvun lopulle saakka. Muotokuvakokoelman vanhin teos on Nils Schillmarkin maalaus kunnallispormestari Anders Byströmistä vuodelta 1780. Kokoelman tunnetuimpia lienee Albert Edelfeltin maalaama muotokuva Helsingin ensimmäisen kaupunginvaltuuston puheenjohtajasta Leo Mechelinistä vuodelta 1901
--