Helsinki Biennaali 2023 avautuu sunnuntaina 11.6. Vallisaaressa ja HAM Helsingin taidemuseossa

Nykytaidetapahtuma esittelee noin 30 kansainvälistä taiteilijaa tai taiteilijaryhmää. Helsinki Biennaali 2023 käsittelee taiteen kautta aikamme polttavia kysymyksiä, kuten luonnon monimuotoisuuden vähenemistä, poliittisia yhteentörmäyksiä ja uusien teknologioiden vaikutuksia. Alaotsikko Uusia suuntia voi syntyä viittaa vaihtoehtoiseen tapaan elää maailmassa ja ymmärtää sitä – sekä kuvitella muita mahdollisia tulevaisuuksia.
Teoksista noin puolet on täysin uusia ja ennenkokemattomia ja varta vasten näyttelyn esityspaikkoihin tehtyjä. Kokonaisuuteen kuuluu esimerkiksi installaatioita, veistoksia, videoteoksia, performansseja sekä eri taiteenlajien rajat ylittäviä teoskokonaisuuksia.
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen: “Olemme ylpeitä kansainvälisestä biennaalistamme, joka antaa mahdollisuuden esitellä kaupunkimme kulttuurista rikkautta ja elinvoimaa maailmalle. Tänä vuonna Helsinki Biennaali on entistä vahvemmin lähellä ihmisiä ympäri Helsinkiä, jotta jokaisella helsinkiläisellä ja vierailijalla on mahdollisuus päästä kokemaan taidetta ja inspiroitua siitä. Taide ja kulttuuri ovat Helsingille suuri voimavara ja ylpeydenaihe. Tuomalla taiteen kaupungin sydämeen voimme herättää keskustelua sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja luovuutta – korostaa niitä asioita, joiden varaan Helsinki kaupunkina rakentuu.”
HAM Helsingin taidemuseon johtaja Arja Miller: “Nyt toista kertaa järjestettävä Helsinki Biennaali on vakiintunut olennaiseksi osaksi HAM Helsingin taidemuseon toimintaa. Biennaali on yhtä aikaa kansainvälisesti kunnianhimoinen, ja aidosti paikallinen tapahtuma. Se on kaupungin yhteinen ponnistus, jonka HAM on rakentanut kaupunkilaisille yhteistyössä kaupungin eri toimialojen välillä. Globaalit haasteet, kuten luontokato ja akuutti ilmastokriisi vaikuttavat meihin kaikkiin. Tässä ajassa tarvitsemme uusia tapoja ymmärtää ja havaita, ja saada vastauksia haastaviin kysymyksiin. Taiteilijoilla on erityinen kyky antaa historialle, paikoille, tunteille ja ajatuksille uudenlainen muoto. Meillä on entistä suurempi syy syventyä taiteen ja taiteilijoiden puoleen ja tarkastella, miten he näkevät nykyisyyden ja luovat tulevaisuutta teostensa kautta. Uskon, että näin välittyy uudenlaisia näkökulmia, oivalluksia ja toisinaan lohtua jokaiselle biennaalin kävijälle.”
Helsinki Biennaali 2023 on koettavissa Vallisaaressa ja HAM Helsingin taidemuseossa sekä muualla kaupungissa. Biennaalissa nähdään teoksia noin 30 kansainväliseltä taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä kahdessa eri päätapahtumapaikassa: Helsingin Vallisaaressa ja HAM Helsingin taidemuseossa. Lisäksi teoksia voi kokea eri kohteissa ympäri kaupunkia.
Helsingin Vallisaari, entinen sotilaskohde, on nykyisin Helsinkiä ympäröivän kauniin saariston monimuotoisin luonto- ja virkistyskohde. Vallisaaressa on esillä noin 15 teoskokonaisuutta, jotka sijoittuvat sekä ulkotilaan että historiallisiin ruutikellareihin. Teokset käyvät hienovaraista dialogia saaren ympäristön ja sen ainutlaatuisen ekosysteemin kanssa. Helsinki Biennaalin päänäyttelyä Vallisaaressa täydentävät koko kesän ajan taiteilijoiden tapahtumalliset ja yleisöä osallistavat teokset, performanssit, työpajat ja keskustelut. HAM Helsingin taidemuseon päänäyttelytilassa, suurissa kaarihalleissa, nähdään teoskokonaisuudet Diana Policarpolta, Bita Razavilta, Tabita Razairelta ja Tuula Närhiseltä. Ohjelmaa ovat olleet luomassa myös biennaalin kuratoinnin kumppanit. Critical Environmental Data -tutkimusryhmä on toteuttanut kuusiosaisen Ääniopastus kaupungin luontoon -ääniteoksen, joka on koettavissa eri puolilla Helsinkiä ja verkossa. Museum of Impossible Forms järjestää keskustelusarjan kulttuurikeskus Stoassa sekä kesäkoulun, jonka aikana pidetään yleisölle avoimia iltaluentoja ja keskusteluja. Aalto-yliopiston ViCCA-maisteriohjelman (Visual Cultures, Curating and Contemporary Art) opiskelijat järjestävät biennaalin teemoja käsittelevän tapahtumasarjan. Ohjelmaan kuuluu myös tekoälytoimijan luoma verkkosivu, jossa yhdistyvät HAM Helsingin taidemuseon kokoelma ja monimuotoiset koneoppimisen tekniikat. Vuoden 2023 biennaalin on kuratoinut Joasia Krysa.
Helsinki Biennaali Vallisaaressa 11.6.–17.9. ja HAM Helsingin taidemuseossa 11.6.–22.10. Helsinki Biennaali on kahden vuoden välein toteutuva kansainvälinen nykytaidetapahtuma, joka järjestetään toista kertaa kesällä 2023.
--