Ihminen, luonto ja tekoäly käyvät vuoropuhelua kesän Finlayson Art Area -taidetapahtumassa

Taidetapahtuma Finlayson Art Area järjestetään jälleen kesä-elokuussa Finlaysonin alueella Tampereella. Näyttelyt avautuvat yleisölle 16. kesäkuuta. Mukana on 14 taiteilijaa ja laaja kirjo taiteen lajeja. Esillä on esimerkiksi tekoälyselfieihin perustuvia maalauksia, tulevaisuuden ihmiseläinten luurankoja kuvaavia veistoksia sekä näyttäviä installaatioita ja ajattomia lasiteoksia.
Kesän yksi suurimmista kotimaisista taidetapahtumista, Finlayson Art Area (FAA), toteutetaan nyt yhdeksännen kerran. Esillä on yli 20 taidekohdetta Finlaysonin alueen sisägallerioissa, julkisissa tiloissa ja piha-alueilla. Tapahtuma tarjoaa monipuolisesti kuvataidetta eri muodoissa; esillä on niin installaatioita, videoteoksia, valokuvataidetta, taidegrafiikkaa kuin veistoksia, viherinstallaatioita, lasiteoksia ja katutaidetta.
Elina Brotherukselta nähdään Finlayson Art Areassa temaattinen retrospektiivi, joka liittyy maisemaan ja ihmisfiguuriin maisematilassa. Lauri Astalan videotaiteessa on läsnä urbaani ympäristö. Ajankohtainen tekoäly on näyttävästi esillä Sami Lukkarisen maalausnäyttelyssä ja työpari Roope Mokan kanssa toteutetussa tekoälyselfieinstallaatiossa.
Nykyteknologian vastapainoa edustavat Inari Krohnin satoja vuosia vanhaa puu- ja metalligrafiikkatekniikkaa yhdistävät työt. Lasiteoksia nähdään niin Kaj Franckilta kuin EGS:ltä.
Ihmiskunnan tulevaisuus herättää ajatuksia Ilkka Virtasen näyttelyssä, jossa puusta veistetyt luurankohahmot muistuttavat eläimiä. Luonto valtaa tilaa myös Rautarapussa, jossa kasvaa kesän aikana Hanna Oinosen kattoamppeliteos sekä Itäiselläkadulla, jonne tulee Canal Cheong Jagerroosin viherinstallaatio.
Finlayson Art Area on tuttuun tapaan yleisöystävällinen, sillä kaikkiin näyttelyihin ja oheistapahtumiin on ilmainen sisäänpääsy. Tapahtuman tuottaa Finlaysonin alueella 33 vuotta toiminut Grafiikanpaja Himmelblau. Finlayson Art Area on avoinna yleisölle 16.6.–20.8.
--