top of page
1aaaa1.jpeg

Kolme uutta näyttelyä avautuu Lapin yliopiston Arktikum-talon gallerioissa


Kolme uutta näyttelyä avautuu taiteiden tiedekunnan Arktikum-talon gallerioissa keskiviikkona 22. maaliskuuta klo 18–20. Galleria Valossa nähdään Lapin yliopiston ja Wihurin rahaston vierailevan taiteilijan Jenni Eskolan valoherkillä kasviväreillä maalaamia teoksia esittelevä Elävä kuva -näyttelykokonaisuus. Katve I -galleriaan avautuu Lines of Latitude & Longitude -työryhmän yhteisnäyttely, jonka teokset ovat syntyneet Islannin maisemien inspiroimina. Katve II -galleriaan tulee esille Jenny Mansikkasalon ja Sisus-nykysirkusryhmän toteuttama Toisin tein -videoteos, jossa tarkastellaan aborttiin liittyviä tunteita sirkustaiteen keinoin.


Galleria Valossa nähdään Lapin yliopiston ja Wihurin rahaston vierailevan taiteilijan Jenni Eskolan valoherkillä kasviväreillä maalaamia teoksia esittelevä Elävä kuva -näyttelykokonaisuus. Näyttely on Eskolan ensimmäinen yksityisnäyttely Pohjois-Suomessa. Näyttelyssä on esillä taiteilijan viime vuosien aikana paperille maalaamia teoksia, joiden materiaalina on käytetty valoherkkiä kasvivärejä.


"Työskentelyni ytimessä ovat vuodesta 2015 olleet maalaukset, joiden materiaalina käytän ainoastaan kasvien lehtivihreää. Lehtivihreä on pigmenttinä käytettynä hyvin valoherkkää, joten maalausten väri haalistuu valmistumisen jälkeen. Sitä mukaa, kun vanhemmat maalaukset menettävät alkuperäisen värinsä, maalaan uusia tilalle. Näin teossarja on jatkuvasti muuttuva ja kasvava kokonaisuus, elävä niin materiaaliltaan kuin muodoltaan." Jenni Eskola (s. 1982) on valmistunut Kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2012. Tällä hetkellä hän työskentelee Wihurin rahaston residenssitaiteilijana Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Aiemmin hänen teoksiaan on ollut esillä muun muassa Wäinö Aaltosen museossa, HAM-galleriassa ja Amos Andersonin taidemuseossa.


Sofia Björkman, Landscapes.

Katve I -galleriaan avautuu Lines of Latitude & Longitude -työryhmän yhteisnäyttely, jonka teokset ovat syntyneet Islannin maisemien inspiroimina. Työryhmä on toiminut vuodesta 2018. Ryhmään kuuluvat korutaiteilijat Mette Sabye ja Pernille Mourtitzen Tanskasta, Sofia Björkman Ruotsista sekä Helena Lehtinen Suomesta. Ryhmä on pitänyt yhdessä kaksi aikaisempaa näyttelyä, joiden teemoina olivat väri ja materiaali. Näyttelyt järjestettiin Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Näyttelyiden teosten lähtökohtina toimivat ryhmän yhteisiltä matkoilta kerätyt vaikutteet sekä matkan aikana nähtyjen perinne- ja taidekäsitöiden reflektoiminen omaan taiteelliseen työskentelyyn. Työryhmän viimeisin matka suuntautui Islantiin ja Landscapes-näyttelyn työt ovat tulosta tästä matkasta.


Katve II -galleriaan tulee esille Jenny Mansikkasalon ja Sisus-nykysirkusryhmän toteuttama Toisin tein -videoteos, jossa tarkastellaan aborttiin liittyviä tunteita sirkustaiteen keinoin. Videoteos käsittelee aborttia päätöksenteon ja sen herättämien tunteiden näkökulmasta. Teos perustuu henkilökohtaisiin tarinoihin, jotka kerrotaan improvisoidun liikkeen, ilma-akrobatian ja vesielementin kautta. Sirkustaiteen avulla tuodaan kehollisesti esiin asioita, joista voi olla vaikea puhua.

Toisin tein sai ensi-iltansa Tanssin voima -lyhytelokuvanäytöksessä Laila Pullisen kotimuseossa ja veistospuistossa syyskuussa 2022. Sisus on suomalainen nykysirkusryhmä, jonka ovat perustaneet viisi lapsuudenystävää vuonna 2014. Jenny Mansikkasalo valmistui sirkustaiteilijaksi Turun AMK:n Taideakatemiasta vuonna 2015 ja opiskelee toista vuotta Taiteen asiantuntijuuden maisteriohjelmassa Lapin yliopistolla. Lapin yliopisto on Euroopan unionin pohjoisin tiede- ja taideyliopisto.

--

bottom of page