top of page
1aaaa1.jpeg

Lapin Yliopiston näyttelyssä Ulriika Mutasen akvarellit pohtivat feminiinistä naiseutta ja tyttöyttä


Ulriika Mutanen, Carmen.

Toukokuun alkupuolella Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan F-talon gallerioissa nähdään viisi uutta näyttelyä. Näyttelyiden avajaisia vietetään vapun jälkeisenä tiistaina 2. toukokuuta klo 18–19.30. Galleria Seinässä on esillä Ulriika Mutasen näyttely Donna 3.-17.5.


Millaista on elää ja olla naisena ja tyttönä meidän maailmassamme? Donna-näyttelykokonaisuus pohtii feminiinistä naiseutta ja tyttöyttä. Naiseus on vahvaa katsetta, lujaa periksiantamattomuutta, rohkeutta, tuhansia tunteita, tarinoita, sisäisen ja ulkoisen kauneuden herkkää eufoniaa.


"Naiseus ja tyttöys ovat aina olleet vahva osa identiteettiäni. Olen halunnut teosteni kautta pohtia omaa naiskuvaani sekä naiseuden ja tyttöyden moninaisuutta ja kauneutta. Inspiroidun kulttuurien ja etnisyyksien moninaisuudesta, katseista ja silmien taakse kätkeytyvistä tarinoista. Donna on minulle henkilökohtaisella tasolla merkittävä ja tärkeä projekti", Mutanen kuvailee.


Tekniikkana teoksissa toimii akvarelli, ja jokainen yksittäinen teos on maalattu vain yhtä sävyä kerrallaan käyttäen. Donna on Ulriika Mutasen ensimmäinen yksityisnäyttely Lapin yliopistossa, jossa hän opiskelee toista vuottaan kuvataidekasvatuksen parissa. Näyttely on osa maalauksen työpajan kurssikokonaisuutta.


Galleria Seinä, F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi.

--

bottom of page