Milla Johanssonin näyttely tuo esiin lasiteoksia muotoilun kantaaottavuuden näkökulmasta

Huhtikuussa Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan F-talon gallerioissa nähdään kaikkiaan seitsemän uutta näyttelyä. Näyttelyiden avajaisia vietetään pääsiäisen jälkeen keskiviikkona 12. huhtikuuta klo 18–19.30. Näyttelyt ovat esillä 27.4. asti. Taideuutiset esittelee tulevia näyttelyitä pääsiäisen aikana. Ensimmäisenä vuorossa on Galleria Lyhdyssä nähtävä Milla Johanssonin näyttely Muotoilun kantaaottavuus.
Milla Johansson on keskittynyt viime vuodet erityisesti merkityksellisen ja kantaaottavan muotoilun tarkasteluun. Johanssonin muotoilullisen toiminnan tavoitteena on käsitellä arktista näkökulmaa muotoilun keinoin. Tässä yksityisnäyttelyssä tuodaan esiin Johanssonin suunnittelemia teoksia muotoilun kantaaottavuuden näkökulmasta. Teosten pääasiallinen materiaali on lasi, ja tekniikat vaihtelevat tasolasisulatuksesta lasinpuhallukseen.
"Lasi toimii erinomaisena ajatusten välittäjänä ja visualisoijana. Lasi on herkkä, mutta ennen kaikkea mielenkiintoinen materiaali, jonka avulla voi nostaa esille tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja", Johansson kuvailee.

Johansson on toteuttanut passiivista vastarintaa kuvaavia protestilaseja, joissa otetaan kantaa monipuolisemman naiskuvan puolesta. Karkkilakko-teokset (2020) nostavat esiin sitä, kuinka kapea-alainen ja stereotyyppistä ulkomuotoa idealisoiva aineisto voi vaikuttaa negatiivisesti minäkuvaan. Teos on saanut inspiraationsa klassisesta salmiakin muodosta.
Säärintama II -sarjan valaisimet (2022–23) ilmentävät pohjoisen viiman muovaamia kumpuja. Teoksen muotokieleen on haettu monimerkityksellisyyttä. Vapaasti laskeutuvat hapsut toistavat lasin muotoa leikkisällä tavalla. Tavoitteena on herätellä ajattelemaan feminiinisyyteen liitettäviä muotoja positiivisuuden kautta. Valaisimet on toteutettu tasolasisulatuksella Rovaniemellä ja niissä on tutkittu tekniikan tarjoamia mahdollisuuksia tuotemuotoiluun.
Näyttelyssä nähdään myös Kaltio-lasisarja (2021, 2023), jonka suunnittelussa veden eri olomuodot ovat olleet muotoilun lähteenä. Kaltio, eli lähde, tarkoittaa paikkaa, jossa raikas pohjavesi virtaa luonnon oloissa maanpinnalle tai vesistöjen pohjalle. Puhtaan veden merkitys on moninaisen elämän ylläpidolle kriittisen tärkeää. Pohjoisessa saamme vielä nauttia raikkaista lähteistä ja pidämme itsestäänselvyytenä, että saamme puhtaan juomaveden suoraan hanasta.
Vastaavasti Lasin (2023) pinnan jäkälämäinen kuviointi on syntynyt, kun kuumaa lasia on tekovaiheessa kosketettu lumella. Johansson on hyödyntänyt lunta lasin suunnittelussa ja toteutuksessa myös hakiessaan lasin muotoa lumen avulla ja testatessaan puhallusmuottia. Johansson puhuukin ”lumilasista”, jonka teknisiä kokeiluja hän on nyt jatkanut yhteistyössä Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen lasialan kanssa. Näyttelyn suupuhalletut lasiteokset on toteutettu yhteistyössä Nuutajärvellä, Ammattiopisto Tavastian lasialan kanssa.
Milla Johansson (TaM, TkL) on teollinen muotoilija ja toimii Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa teollisen muotoilun yliopisto-opettajana. Hän käsittelee muotoilussaan arktista näkökulmaa, kansainvälisesti vaikuttaen. Hän suunnittelee kantaaottavia lasituotteita, joita hän käsittelee designprosessin eri vaiheissa pohjoisilla materiaaleilla kuten jäällä, lumella ja poronsarvilla.
Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi.
--