top of page
1aaaa1.jpeg

Salon taidemuseo Veturitalli avaa Ben Renvallin (1903–1979) näyttelyllä 'Elämää elävästi ja todesti'


Ben Renvall ateljeessaan 1970. Kuva: Ben Renvallin arkisto.

Salon taidemuseo Veturitallin kevään avaa salolaislähtöisen kuvanveistäjä Ben Renvallin (1903–1979) näyttely Elämää elävästi ja todesti. Pienoisveistoksista koostuva näyttely on esillä Sivuraide-galleriassa 28.1. alkaen.


Renvall lahjoitti kesällä 1975 Salon kaupungille keskeisiä teoksia tuotannostaan saattaakseen ne esille yleisölle tuolloin vielä vain haaveena olevaan kotikaupungin taidemuseoon. Lahjoitettu kokonaisuus on suurin yhtenäinen kokoelma taiteilijan teoksia. Kokoelmaan perustuvan näyttelyn on koonnut FM Heidi Grahn, kokonaisuus esittelee eri tekniikoin toteutettuja pienoisveistoksia. Renvallia onkin arvostettu taitavana ja monipuolisena kuvanveiston materiaalien tuntijana. Hän käytti työaineena puuta, graniittikiveä, pronssia, keramiikkaa ja terrakottaa. Hän arvosti itseään ensi sijassa keraamikkona ja patentoi 1960-luvun alussa "uuskeramiikaksi" kutsumansa tekniikan. Renvall on tunnettu teoksistaan, jotka ovat sadunomaisen herkkiä naisfiguurin ylistyksiä, mutta tuovat myös iloisen ja humoristisen tuulahduksen suomalaisen maaseudun elämästä ja ihmisistä. Veistokset huokuvat kertovuutta ja luonnon kunnioittamista. Elävyyden illuusion tavoittelu perustuu naissukupuolen arvostukseen ja yleensä vitaalisuuden ihailuun. Taiteilijan omin sanoin ne ovat ”elämää elävästi ja todesti”.


Salon kaupungin katukuvassa Renvallin vaikutus näkyy edelleen: Uskelan kirkon puistossa on Marjatta-veistos sekä Turuntie 8 liikerakennuksen ulko-oven yläpuolella sijaitsee naisfiguuriaiheinen pronssireliefi ”Radion hengetär”. Joka vappu lakitetaan Renvallin monumentaaliveistos Seppä Lauri, salolaisten kevään sankari. Renvallin perintöä on myös hänen vuonna 1944 suunnittelemansa kipsinen Jussi-patsas, joka on Euroopan vanhimpia elokuvapalkintoja.


Salon taidemuseo Veturitalli on Salon kaupungin vuonna 1998 perustama taidelaitos, joka tuottaa korkeatasoisia näyttelyitä. Näyttelyt vaihtuvat kolme kertaa vuodessa.

--

bottom of page