Sinebrychoffin näyttely avaa uusia näkökulmia Alexander Lauréuksen elämään ja taiteeseen

Sinebrychoffin taidemuseon tuottama näyttely Alexander Lauréus – Kohti Roomaa tarjoaa kattavan ja uusia näkökulmia avaavan katsauksen Lauréuksen elämään ja taiteeseen. Näyttelyssä seurataan taiteilijan jalanjälkiä Turusta Tukholman ja Pariisiin kautta Roomaan. Esillä on noin 70 öljyvärimaalausta sekä piirroksia. Mukana on useita teoksia, jotka eivät koskaan aiemmin ole olleet julkisesti esillä.
Lauréus oli romantiikan maalaustaiteen edelläkävijä ja kosmopoliitti. Näyttely perustuu uuteen tutkimukseen ja Lauréuksen taiteen uudelleen arviointiin. Taiteilijan aika Roomassa saa huomiota taiteellisen tuotannon huipentumana. Edellisen kerran Alexander Lauréuksen taidetta esiteltiin monografisessa näyttelyssä 40 vuotta sitten Sinebrychoffin taidemuseossa.
Alexander Lauréus syntyi Turussa, jossa hänen taiteellinen lahjakkuutensa huomattiin varhain. Jo 19-vuotiaana hän muutti Tukholmaan opiskellakseen Kuninkaallisessa Taideakatemiassa. Valmistuttuaan Lauréus loi menestyksekkään uran taidemaalarina Tukholmassa. Hänen teoksiaan oli esillä vuosittain Taideakatemian järjestämissä näyttelyissä ja asiakaskunta laajeni vuosi vuodelta. Tukholmassa Lauréus tapasi myös elämänkumppaninsa Charlotta Thyneliuksen, jonka kanssa hän eli avoliitossa. Pariskunta matkusti yhdessä Pariisiin vuonna 1817.
Vuonna 1820 he jatkoivat matkaa Roomaan. Kohtaaminen valon ja auringon sekä italialaisen kulttuurin kanssa teki suuren vaikutuksen Lauréukseen; Roomassa vietetystä ajasta tuli hänen taiteellisen tuotantonsa huipentuma. Alexander Lauréus sairastui kuumetautiin Roomassa ja kuoli vuonna 1823 vain 40 vuoden ikäisenä. Hänet on haudattu Rooman ei-katolisten hautausmaalle.
Lauréus Tukholmassa
Nuorelle opiskelijalle muutto Turusta valtakunnan pääkaupunkiin Tukholmaan oli iso askel. Lauréus tutustui kuninkaallisiin taidekokoelmiin ja hollantilaiseen 1600-luvun maalaustaiteeseen. Hollantilaisen kultakauden taiteen innoittamana Lauréus kiinnostui varhain tulenvalonäkymistä. Hän erikoistui kuvaamaan sisäkuvia tai maisemia, jotka saivat valaistuksensa kynttilästä, soihdusta tai avotulesta, usein myös kuusta. Monet aiheista ovat tuttuja vanhemmasta taiteesta: hahmoja ikkunassa, naisia arkiaskareissaan ja oppineita miehiä kirjastossa. Lauréuksesta tulikin romanttisen laatukuvataiteen edelläkävijä Euroopassa.
Tukholmassa Lauréus kuvasi usein eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvia ihmisiä toreilla, kapakoissa ja viinikellareissa. Hän vei maalaustaidetta lähemmäksi viihdekulttuuria. Tavallisten ihmisten arki oli tuolloin vielä harvinainen aihe maalaustaiteessa, eikä sitä juuri arvostettu akateemisessa taidemaailmassa, joka suosi antiikin historiaa ja raamatullisia aiheita. Lauréus kuvasi niin työläiset, sotilaat kuin hienot herratkin usein krouvissa. Krouvien pitäjät ja tarjoilijat olivat yleensä naisia. Monissa teoksissa he joutuvat miesten ahdistelemaksi, kuten maalauksessa Husaareita kapakassa (1810).

Ikkunat auki Eurooppaan
Lauréus matkusti Pariisiin syksyllä 1817 yhdessä elämänkumppaninsa Charlotta Thyneliuksen kanssa. Pariisissa Lauréus kuvasi kansanjuhlia sekä katoavaa kansankulttuuria.
Lauréuksen työtilat Pariisissa eivät sopineet öljyvärimaalaamiseen, joten hän teki siellä ollessaan runsaasti piirroksia. Kahden ja puolen vuoden Pariisissa oleskelun jälkeen Lauréus jatkoi matkaa Roomaan keväällä 1820.
Rooman aika oli Lauréukselle vahvaa luomisvoimaista kautta, ja hän maalasikin Roomassa keskeiset teoksensa.
Maalauksissa Rukoileva munkki (1821) ja Munkki viinikellariksi muutetuissa raunioissa (1823) näkyvä upea valonkäsittely osoittaa, miten pitkälle Lauréuksen tekniikka oli kehittynyt. Lauréus alkoi tehdä aiempaa suurempia maalauksia ja Roomassa hänen mielikuvituksensa lähti laukkaamaan, kuten kesken jääneestä teoksesta Katukuva Roomasta (1823) on nähtävissä.

Lauréus sai paljon kiitosta Italiassa maalatuista kansanelämän kuvauksista ja Ruotsin johtavat taiteen kerääjät, kuten kruununprinssi Oscar ja kreivi Gustaf Trolle-Bonde ostivat hänen teoksiaan. Sinebrychoffin taidemuseo on osa Kansallisgalleriaa Kiasman ja Ateneumin taidemuseon kanssa. Näyttely on esillä 20.8.2023 asti.
--