'Summer’s Lament' on Hanna Marnon ja Harri Sippolan veistoksia ja ääntä yhdistävä installaatio

Summer’s Lament (Kesän vaikerrus) on Hanna Marnon ja Harri Sippolan veistoksia ja ääntä yhdistävä paikkasidonnainen installaatio K17 – Taiteen ja Ekologian Koetilassa.
Näyttelyyn tulee esille kolmiosainen kokonaisuus. Kahdessa tilassa on puuveistoksia, jotka on joko viimeistelty tai veistetty paikan päällä. Yksi tila on omistettu kokeelliselle valulle, jonka ainekset on värjätty siikaislaisilla sienillä ja sipoolaisilla aineksilla. Valuissa on käytetty myös prosessin aikana syntyneitä täyteaineita, pääasiassa sahajauhoa puupatsaista. Tilaan on toteutettu myös nelikanavainen ääniteos. Millaisia teemoja tai ajatuksia teoksiinne liittyy? H&H: Vähän yli vuosi sitten lähdimme liikkeelle näyttelyn tunnelmasta ja nimestä Summer's Lament, eli kesän vaikerrus. Lament on usein runoudessa ja musiikissa käytetty sana ilmaisemaan surua ja kaipuuta. Hanna kuuli tilassa käydessään viime kesänä, että sen seinät on kalkkimaalattu. Samoihin aikoihin kävimme Siikaisten Otamon käytöstä poistetulla kalkkilouhoksella, jonka keskipäivän kuumuus, kirkkaus ja hohtavat kivet tekivät vaikutuksen. Kivet olivat julmalla tavalla säkenöiviä. Summer’s Lament on yhdistelmä kokeellisia ja tarpeeksi kauan kypsytettyjä ajatuksia, sekä luonnollisissa prosesseissa syntyneitä materiaaleja, kuten koiperhosten rangoiksi syömiä koskelon sulkia ja maa-aineksen piirtämä männyn juurakko. Hannalla on pidemmän aikaa ollut halu irrottautua staattisuuden ajatuksesta, jonka vuoksi teokset tarkastelevat materiaaliensa kautta hänelle itselleenkin tuntemattomattomia anatomioita. Millainen työskentelyprosessinne on ollut? H&H: Onpa ollut mahtavaa saada rakentaa näitä installaatioita suoraan esitystilaan kuukauden päivät! Hanna: Näyttelyn rakenne oli koossa tänne tullessa - työhuoneelta tuotiin puuveistosten aihiot, siellä tehdyt maalit, petsit ja Otamon valkoista kultaa, kalkkia. Olin ajatellut tehdä valuja vain paikallisilla kasviaineksilla, mutta koska keväällä ei ole pahemmin satanut, on ollut vaikeaa löytää materiaalia. Valujen väriliemiin on kuivuudesta johtuen käytetty pääasiassa vuosien 2020-22 aikana kerättyjä satakuntalaisia ja nummi-pusulalaisia sieniä. Samettijalka on ylittänyt kaikki odotukseni ja osoittanut olevansa todellinen multiväri-voimasieni! Täällä olen myös ensimmäistä kertaa saanut mahdollisuuden veistää puuveistoksen muotoja suoraan esitystilan omaan luonnonvaloon. Harri: Äänimateriaalia on kerätty toukokuun aikana Sipoon ja Siikaisten alueelta. Etsin melodioita, rytmejä ja muita musiikillisia ideoita äänittämällä ihmisiä, eläimiä, koneita sekä erilaisia akustisia ympäristöjä. Muokkaan äänityksiä samplerilaitteella luoden niistä sekvenssejä ja jatkan sävellystyötä syntetisaattoreilla. Tavoitteena on luoda tila-ääniteos, joka tuo tarinallisuutta installaatioihin. Tämä on ensimmäinen näin vahvasti kenttä-äänityksiiin perustuva ääniteokseni ja olen löytänyt paljon uusia työmenetelmiä prosessin aikana. K17 on myös akustisesti erittäin inspiroiva tila! Miten päädyitte työskentelemään yhdessä? H&H: Olemme taiteilijapariskunta ja työpari. Molempia kiinnostaa paikkasidonnaisuus lähtökohtana taiteelle sekä elokuvamainen kerronta. Yhteistyö antaa vapaammat kädet omalle ilmaisulle ja mahdollistaa tietenkin isompien kokonaisuuksien tekemisen. Millaisia projekteja teillä on suunnitteilla K17:n näyttelyn jälkeen? H&H: Järjestämme työhuoneellamme avoimet ovet elokuussa, johon tulee pienimuotoinen näyttely ja työpaja kyläläisille. Harri viimeistelee tänä kesänä Mika Rätön kanssa tehtävän albumin, työstää omaa ensimmäistä soololevyään taiteilijanimellä Alkemi4. Hanna aloittelee pienen loman jälkeen työstämään uutta teoskokonaisuutta, jonka myötä hän aikoo puhuttaa itsensä salaisiin pigmenttivarastoihin.
Hanna Marno (s. 1981, Helsinki) on kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija, joka asuu ja työskentelee Satakunnan Siikaisissa. Teoksissaan Marno tarkastelee maiseman ja yhteisöjen kerrostumia, valtarakenteita, materiaalisuuksia ja monikielisyyksiä ehdottaen erilaisten ympäristöjen kohtaamisia. Harri Sippola (s. 1978 Savitaipale) on muusikko, äänitaiteilija ja tuottaja, joka asuu ja työskentelee Siikaisissa Satakunnassa. Hänen teoksissaan tunnusomaista on synteettisen ja orgaanisen rajanpinnassa oleva estetiikka. Sippola tunnetaan muun muassa yhtyeistä Magyar Posse ja Kuusumun Profeetta, sekä elokuvasta Samurai Rauni Reposaarelainen, jossa hän toimi tuottajana, säveltäjänä ja näyttelijänä.
Sipoon Nikkilässä sijaitseva K17 (Pilvilinnantie 2) tarjoaa puitteet eri taiteenalojen ympärivuotiseen esittämiseen. Hanna Marno & Harri Sippola: Summer’s Lament, 3.6.–22.6.
--