Taideuutisten kesäkausi: Sisältöä laajennettiin, päivittäisestä uutispäivityksestä luovutaan

Kesäkauden lähestyminen on näkynyt valtakunnallisissa uutispalveluissa taidetoimijoiden tiedotteiden määrän selkeänä vähentymisenä, samoin toimitukseen tulevien tiedotteiden määrä on vähentynyt. Tämän takia Taideuutiset julkaisee uutispäivityksiä 16.5. alkaen enää kaksi kertaa viikossa tiistaisin ja perjantaisin.
Taideuutiset on lukijoille ja kaikille taidetoimijoille maksuton uutisjulkaisu, joka julkaisee taidekentän tiedotteita, mielipiteitä, kolumneja ja asiantuntijakirjoituksia matalalla kynnyksellä. Emme kuitenkaan ole onnistuneet innostamaan taidetoimijoita käyttämään hyödyksi tätä ilmaista promootiomahdollisuutta riittävästi, joten päivittäin tapahtuvaan uutispäivitykseen ei ole edellytyksiä eikä tarvetta.
Taideuutisten lukijakunta on kasvanut odotusarvoa huomattavasti jyrkemmin, joten kasvanut lukijamäärä suhteessa uutismäärään ei ole aivan sopusuhdassa. Maksuttoman julkaisun edellytyksenä on aktiivinen ja jatkuva uutistiedotteiden saatavuus, jolloin tiedotteista voidaan muokata ja laajentaa deskitoimituksen toimesta kohtuullisin kustannuksin uutisjuttuja. Mikäli tiedotteiden määrä on vähäinen, lisää se painetta toimituksen oman juttutuotannon määrän lisäämiselle, joka käytännössä edellyttää lehden siirtymistä maksumuurien taakse.
Taideuutisia halutaan toimittaa maksuttomana kaikille osapuolille, joten lehden maksutonta promootiomahdollisuutta kannattaa hyödyntää. Advertoriaaleista (mainosartikkeli, esittelyjuttu) joutuu yleensä maksamaan julkaisuille satoja tai tuhansia euroja per juttu.
Päivitämme nyt Taideuutisia kaksi kertaa viikossa. Tämä on kokeilu, joten on myös mahdollista, että julkaisu muuttuu kokonaan viikkojulkaisuksi, jolloin uutispäivitys tapahtuu kerralla ja runsaammin kerran viikossa.
Heti luettavissa 70–80 taideuutista
Kuten varmaan pääosa lukijoistamme on jo huomannut, niin laajensimme Taideuutisten sisältönäkymän koskemaan nyt erikseen myös kategorioita Valokuva, Grafiikka/Maalaus sekä Muu taide. Lehden ruutunäkymästä voi lukea koko ajan vähintään 70–80 taideuutista maksutta ja näyttelyiden osalta vielä arkistojutuista enemmänkin. Mikään muu julkaisu ei tarjoa vastaavaa mahdollisuutta kotimaisella taidekentällä.
Olemme julkaisseet noin 85–90 % taidekentän tiedotteista (valtakunnalliset uutispalvelut / toimitukseen saapuneet), joten taidekentän omaa aktiivisuutta kaivataan lisää, jotta uutistarjonta pysyisi mahdollisimman tuoreena. Taideuutisilla on vielä kapasiteettia laajempaankin uutisointiin. Avasimme tänään 15.5. myös taidemyyntinäyttelyiden tiedotteet uutisperusteisiksi (maksuttomiksi), joten gallerioiden kannattaa hyödyntää nyt tätä promootiomahdollisuutta reippaasti omaksi ja lukijoidemme eduksi.
--