top of page
1aaaa1.jpeg

Talon kokoisessa valotaideteoksessa kodit loistavat taiteena - lopputulos on aina yllätys


Leppävaaran valoteos, Espoo 2017. Kuva: Jussi Hellsten.

Raadinkadulle ja Havuaukion taloyhtiön edustalle tulvii valoa ja väriä, kun taiteilija Anne Roininen toteuttaa 20.–21.10. yhdessä asukkaiden kanssa talon kokoisen valotaideteoksen. Mukaan on saatu myös taiteilijat Teo Mattila ja Maiju Tiuraniemi. Vaikuttava teos on mittakaavaltaan suuri, mutta samalla ihmisläheinen taide-elämys kaikille alueella liikkuville ja sen tekemiseen osallistuville.

Valoteos on osa Turku 2029 -säätiön tukemaa tapahtumalliset yhteisötaideteokset - kokonaisuutta. Säätiön hallitus valitsi keväällä toteutetussa haussa neljä toteuttamiskelpoista ehdotusta Halisiin, Lausteelle, Pansioon ja Pernoon sekä Varissuolle. Pääpaino valittavissa teoksissa oli alueiden asukkaiden ja yhteisöjen mahdollisuudessa osallistua teoksen tekemiseen. Avustushaussa teoksiin oli varattu yhteensä 60 000 euroa ja haku toteutettiin yhteistyössä Turun kaupungin kulttuuripalveluiden ja kulttuurin kärkihankkeen kanssa.

Valoteos on konsepti, joka on saanut alkunsa kahden kuvataiteilijan, Anne Roinisen ja Anna Turusen yhteisestä projektista Porissa 2012. Roinisen kotikerrostalossa pyydettiin naapureita osallistumaan teokseen, jossa valaistiin eri tavoin ikkunoita. Sittemmin samaa teosta on samojen taiteilijoiden toimesta tehty eri puolella Suomea, kuten Helsingin Kalasatamassa ja Lahden Liipolassa.

Lopputulos yllättää ja luo yhteisöllisyyttä

Valoteoksen tarkoituksena on muuttaa kaupunkimaisemaa arjesta poikkeavaksi näkymäksi ja ottaa kaupungin asukkaita mukaan sen toteuttamiseen. Lopputulos on aina yllätys, sillä osallistujien määrää ja värivalintoja ei voi ennalta tietää. Yleisö voi seurata teoksen muuttumista, kun auringonvalo hiipuu ja pimeys laskeutuu. Teos muuttuu illan edetessä, kun taivas vaihtaa väriä ja sen myötä installaation näyttämö muuntuu. Samalla teos tuo yhteiseen hetkeen yleisön, teoksen tekijät kodeissa ja taiteilijat.

Teoksen myötä taiteilijat houkuttelevat ihmisiä katselemaan uudella tavalla omaa ympäristöä ja myös sitä, miten valaistus vaikuttaa itseen ja muihin ihmisiin.

Kerrostalon asukkaiden yhteinen valoinstallaatio, osoitteessa Raadinkatu 5, Turku.

  • perjantaina 20.10.

  • lauantaina 21.10.

Teos syttyy hämärän laskeutuessa kello 18.15 ja sammuu kello 20.00.

Vaikuttava teos on mittakaavaltaan suuri, mutta samalla ihmisläheinen taide-elämys kaikille alueella liikkuville ja sen tekemiseen osallistuville. Tapahtuma on maksuton.

--

bottom of page