top of page
1aaaa1.jpeg

Tikanojan taidekodin näyttelysalit täyttyvät klassisista 1800-luvun maisemamaalauksista


Berndt Lindholm, Metsänäkymä järven äärellä, 1896. Öljy kankaalle. Göteborgin taidemuseo. Kuva: Hossein Sehatlou,

Tikanojan taidekodin syyskauden taidehistoriallinen näyttely esittelee 1800-luvun suomalaista maalaustaidetta. Berndt Lindholm - Polkuja maisemaan -näyttely on avoinna yleisölle 20.10.2023–21.4.2024.

Suomen merkittävimpiin 1800-luvun maisemamaalareihin kuuluvan Berndt Lindholmin (1841–1914) kuvaukset metsänsisustoista ja kallioisista rannikkomaisemista täyttävät näyttelysalit Tikanojan taidekodissa. Tunnettua taiteilijaa arvostivat sekä kriitikot että yleisö jo hänen elinaikanaan. Lindholmin maalaukset ovat saaneet tunnustusta tunnelmallisuudesta ja luonnonmukaisuudesta.


Näyttely keskittyy erityisesti metsä- ja rannikkoaiheiden kuvauksiin, joista Lindholm on tunnettu. Näyttely ulottuu kaikkiin kolmeen kerrokseen ja sisältää yhteensä noin 60 maalausta ja piirustusta. Tikanojan taidekodissa esitettävä kokonaisuus laajenee sisältämään myös teoslainoja Göteborgin taidemuseosta, joita on vain harvoin, jos koskaan nähty Suomessa.

Lindholm opiskeli taidetta Düsseldorfissa ja Karlsruhessa. Hän asui myös jonkin aikaa Pariisissa, missä häntä miellytti ulkoilmamaalaus ja Barbizonin koulukunnan varhainen ilmaisu, joka korosti paikallisvärien käyttämistä. Vuonna 1876 Lindholm muutti Ruotsiin ja asettui Göteborgiin, missä hän kuvasi erityisesti ruotsalaisen länsirannikon ranta- ja metsämaisemia. Lindholm työskenteli myös Göteborgin museon intendenttinä ja opetti samanaikaisesti piirustuskoulussa. Lisäksi hän toimi intendenttinä ja sihteerinä Göteborgin taideyhdistyksessä. Tästä huolimatta Lindholm säilytti säännöllisen yhteyden suomalaiseen taidekenttään ja hänen teoksiaan esitettiin näyttelyissä myös Suomessa.

Tutkimustyöstä näyttelyksi

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Hämeenlinnan taidemuseon kanssa, jossa se oli esillä kesällä 2023. Se perustuu tutkija FT Teppo Jokisen tutkimukseen Berndt Lindholmin elämästä, taiteilijuudesta ja taiteellisesta tuotannosta. Hämeenlinnan taidemuseon näyttelyn kuratoi amanuenssi Tanja Pääskynen ja Tikanojan taidekodin näyttelyn kuraattori on Vaasan kaupungin museoiden amanuenssi Janna Sirén.


Vaasan kaupungin museoihin kuuluvat Kuntsin modernin taiteen museo, Pohjanmaan museo, Tikanojan taidekoti, Vaasan taidehalli sekä Vanhan Vaasan museo.

--

bottom of page