top of page
1aaaa1.jpeg

Tunnetun luontokuvaajan Konsta Punkan karhuteoksia on nähtävillä Hotelli Tornissa


Karhukuva: Konsta Punkka.

Suomen tunnetuimpiin luontokuvaajiin kuuluvan Konsta Punkan valokuvaamat karhut ovat esillä Helsingissä Hotelli Tornissa 12.4. alkaen reilun kuukauden ajan.


Konsta Punkka

Intensiivisistä luontokuvistaan tunnetulla valokuvaaja Konsta Punkalla on yksityisnäyttely Helsingissä Hotelli Tornin Ateljee Bar -tilassa. Sosiaalisen median kautta kansainväliseen maineeseen ponnistaneelta luontokuvaajalta on nähtävillä kahdeksan karhuaiheista teosta osana suomalaisen uutuusoluen lanseerausta.

Yksi teoksista on jätetty nimettömäksi, jotta yleisö voi näyttelyn aikana ehdottaa sille nimeä. Ehdotuksia kerätään myös paikasta, jonne teos ripustetaan näyttelyn jälkeen. Punkka päättää teoksen uuden nimen ja sijoituspaikan yleisöltä saatujen ehdotusten perusteella näyttelyn päätyttyä.

Itseoppinut luontokuvaaja Punkka nousi julkisuuteen vuonna 2016, kun poptähti Jennifer Lopez jakoi luvatta hänen ottamansa oravakuvan Instagramissa. Nykyisin Punkalla on Instagramissa huimat 1,3 miljoonaa seuraajaa.

Punkka tunnetaan etenkin lähietäisyydeltä otetuista villieläinten tilanne -ja muotokuvista, joissa eläimet katsovat usein suoraan kameraan. Punkkaa on leikkisästi kutsuttu myös “oravakuiskaajaksi”.

Punkan näyttely on avoinna 14.5. asti ravintolan aukioloaikojen mukaisesti. Osa näyttelystä sijaitsee Ateljee Barin aulassa, jossa kuvat ovat nähtävillä viikon jokaisena päivänä.

--

bottom of page