Turun Museoiden yö 17.5. täyttyy taiteesta, musiikista ja tietotuokioista

Viime vuonna suuren suosion saavuttanut Museoiden yö tarjoaa jälleen mielenkiintoista ohjelmaa rennolla otteella kulttuurin, taiteen ja musiikin parissa, viihtyisiä piknik-hetkiä, hurmaavia museokahviloita ja jokiristeilyjä unohtamatta. Museoiden yönä keskiviikkona 17. toukokuuta suuri osa museoista on avoinna puoleen yöhön asti, ja museoissa voi vierailla maksutta kello 18 jälkeen.
Ohessa joitakin poimintoja:
Ajankohtaiset taidenäyttelyt ovat Jan-Erik Anderssonin Andersson x Ars Nova, Rauha Mäkilän Momo sekä Galleria Inton Miira Kankaan näyttely. Brinkkalan galleriassa esillä oleva Färikäst-näyttely esittelee poimintoja Turun monikielisestä historiasta 1200-luvulta nykypäivään asti. Näyttely tutustuttaa kielihistoriallisiin ilmiöihin ja persooniin. Brinkkalan toisessa kerroksessa sijaitseva galleria on avoinna kello 24 asti.
Forum Marinumin kokonaisuudesta avoinna ovat museolaiva Suomen Joutsen sekä kaksi näyttelyrakennusta laajalla merellisellä sisällöllä. Päänäyttelyn yhteydestä löytyy myös kiehtova uutuusnäyttely Titanicin suomalaiset, jonka ääninäyteltyyn ilmaisuun nojaava kerronta luo koskettavan näkökulman viime vuosisadan tunnetuimpaan merionnettomuuteen.
Jokilautta on tunnelmallinen tapa liikkua jokirannan läheisyydessä sijaitsevien museoiden, kuten Forum Marinum – WAM – Aboa Vetus välillä. Virallisia pysäkkejä tai aikataulua ei ole, vaan kyytiin pääsee olemalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kutsu lauttaa jokirannassa kättä heilauttamalla!
Sibelius-museon Sibbe Live! -konsertissa kello 19–20 nautitaan vanhasta musiikista I Fortunati -yhtyeen kanssa. Konsertissa kuullaan Claudio Monteverdin, Giovanni Felice Sancesin, Giovanni Girolamo Kapsbergerin sekä Santiago de Murcian musiikkia. Sibelius-museon atriumpihalla kävijät voivat nauttia äänitaiteilija Antti Tolvin ääni-installaatiosta Istu ja sininen.
Turun taidemuseo tarjoaa miniopastuksia Handle with Care -näyttelyyn klo 18, 19 ja 20. Suomenkielisillä miniopastuksilla (30 min.) tutustutaan museon kokoelmaan kuuluvaan nykytaiteeseen hoivan ja huolenpidon näkökulmasta. WAMin Museoiden yö täyttyy musiikkista, performanssista ja työpajoista. Uutta aaltoa ja undergroundia 80-luvulta DJ Kotilehton johdolla. Suomessa elettiin 1980-luvulla nousukautta, joka kosketti myös taiteen kenttää. Jan Kenneth Weckmanin maalaukset menivät kuin kuumille kiville, ja Turun vilkkaalla taidekentällä kolme naistaiteilijaa yhdisti voimansa muodostaen taiteilijaryhmä Salong 3+:n. Museoiden yössä näyttelyihin voi tutustua aikakauden musiikin siivittämänä – new waven, undergroundin ja nousukauden pop-ilottelun hengessä.
Illan hämärtyessä uppoudutaan mystiseen naamiotanssiperformanssiin, joka yhdistää sulavasti esittävää ja visuaalista taidetta. Kyseessä on tanssitaiteilija Anniina Ukkosen ja naamiontekijä Johanna Oksasen yhteistyön tulos, jossa pellavasta virkattu Tornionlaaksolainen naamio herää henkiin Ukkosen mukana. Meditatiivinen piirustus -työpajassa pysähdytään luovuuden äärelle kuunnellen käden ja mielen yhteyttä paperille syntyvien jälkien myötä. Työpajassa luodaan erilaisia abstrakteja pinnan kuviointeja eli tekstuureita hyödyntäen mustetta, akvarelleja ja erilaisia piirtimiä.
--